Tältä sivulta löydät muutaman minun kirjoittamiani tekstejä vuosien varrelta. Jokaisen taakse liittyy oma tarinansa. Niitä sen enempiä kertomatta, jokainen voi omassa mielessään etsiä kirjoituksen merkitystä, tarkoitusta.

Rakastunut

Rakastunut ihminen on kuin lumihiutale taivaalla.

Se leijailee hiljalleen alas osaamatta pelätä mitään.

Sille kaikki on täyttynyttä harmoniaa.

Kuitenkin myrsky voi tullessaan sen viskata puun latvaan tuntemaan yksinäisyyttä ja kalvavaa kylmää.

Kuka tietää kumpi on.

Todellinen rakkaus kasvaa ja elää vuosissa.

Kuten sanotaan,

vie hetken rakastua, mutta elämän oppia rakastamaan.

 Meri 

Tuo lumoava vaara.

Sen ääni viettelee minut.

Liplatus rauhoittaa ja jytinä kertoo voiman!

Aurinko laskeutuu värin taa,

meren syödessä valon kihelmöivän kajon.

Tuoksut valtaava lintujen viserryksen saattelemana sydämeni.

Tämä on elämää.
Voisin istua tässä ääneti iättömyyteen.

Isä Valkea

Valkea,

joka peittää maan,

tuo kylmä, säkeinen ihme.

Se, joka peittää mustan allensa,

hukuttaen mustan, synkän, maan,

luodakseen meille valon -ihmeen.

Tuska, joka peittää kaiken.

Peittääkö kevät kaiken tuon allensa,

minkä valkea peittää mielemme pimeydessä?

Peittää,

mutta peittoaako?

Kuinkan me ihmiset olemme petollisia.

Hautaamme.

Luulemme.

Haluamme.

Peittää mielemme lumella tai auringolla.

Mutta missä on totuus?

Totuus on Isässä.

Ja Isä meidät vie sen puhtaan valkean lumen läpi mustaan tai auringon säihkyvän kirkkauden läpi pimeyteen.

Niin kauan Hän sitä tekee,

että osaamme elää.

Ja sen jälkeen,

kun opimme,

Meillä on synkän mustan maan,

auringon peittämän sokaistumisen jälkeen ikuinen kirkkaus.

Äiti maa

Heinä kutittaa jalkojani.

Vilja pellossa houkuttaa.

Haluan riisua itseni alasti ja nauttia tuosta Luoja luomasta,

Äiti maasta.

Vaatteeni lentävät taivaalle.

Tuuli hivelee ihoani kuin kallein creemi mitä rahalla saa!

Mitä syvemmälle peltoon itseni ahtaan jalan,

sitä suuremmaksi tämä nautinto käy!

Olen,

pysyn ja

nautin.

Olen yksi osa tätä universumia ja

nyt sen tunnen.

Elämän kaari

Ihme,

jonka meille antoi maailmankaikkeuden suurin voima,

Isä.

Se alkaa kovasta itkusta ja päättyy hiljaisuuteen.

Syntymän hetkellä riemun ja rakkauden tunne.

Nuo kymmenen pientä varvasta ja kymmenen pientä sormea

joita ei voi lakata suutelemasta.

Kuoleman hetkellä haikeus ja ikävä.

Halu sanoa vielä monta sanaa,

rakastan, kaipaan.

Sydämessä kuitenkin tunne,

aika on alkaa ja aika loppua.

Kahden sanan väliin mahtuu monta asiaa.

Kipu, kasvu.

Kipu, voimien uupuminen.

Elämä,

joka on vaikeuksia ja voittoa.

Rakkaus puolisoon,

rakkaus lapseen,

rakkaus läheiseen.

Kuinka monesti sen unohdamme mitä meillä on,

haluamme vain aina lisää.

Kun vain muistaisimme sanoa,

Rakastan sinua.

Mutta mikä tärkeintä.

Olitpa siellä tai olitpa täällä.

Olitpa joutunut jostakin luopumaan tai

olitpa jotain saavuttanut.

Olipa läheinen juuri syntynyt jossain tai

läheinen juuri poistunut.

Me olemme.

Vaikka emme kuulisi,

tieto läheisten olemassa olosta on turva.

Emme ole yksin.

Kun vain muistamme sanoa,

Rakastan Sinua.