| | | |
Koko raskausajan kärsin ahdistavasta, stressaavasta olosta ,että kaikki ei mene hyvin. Päivät ja kuukaudet tuntuivat tuskaisen pitkiltä. Jankutin sitä joka puolelle, mutta aina sain saman vastauksen, että vauvalla on kaikki hyvin! Ravasin joka ainoan tarpeellisen lääkärissäkäynnin yksityislääkärillä ( mm. 4D ultrsssa) ja käytin jokaisen saatavilla olevan mahdollisuuden kuulla mitä ultrassa näkyy. Kuitenkin aina vain sama vastaus- vauvalla on kaikki hyvin.
"Jooseppi" oli laiska liikkumaan loppu-ajasta, se tietenkin vain lisäsi pelkoani. Tökin mahaani jatkuvasti, että sain sikiön jollakin tavalla reagoimaan tietääkseni, että vauva on elossa. Muutamia kertoja oli paniikkilähtöjä, kun en salamatkustajaa saanut hereille- neuvolassa kuunneltiin ylimääräisiä kertoja sydänääniä.
En kuitenkaan olettanut selviäväni näin helpolla- Downin Syndrooma, vaan olin koko raskausajan varma, että "Jooseppi" tulee hirttymään napanuoraansa.
Raskausaikaa ei helpottanut tuon ylimääräisen ahdistuksen lisäksi yli kolme kuukautta kestänyt jatkuva pahoinvointi. Ajattelin toisen kolmanneksen alettua, et nyt tulee se hyvä aika (fiksu kolme lasta aiemmin saanut ajatteli!). Sen jälkeen alkoi yliliikkuvien nivelten ongelmat ja supistelu kaikkien "normilisien" (vessassa ravaamiset yms.) päälle. Selkä ei kestänyt ja kiropraktikko sitä laitteli useampaan kertaan paikalleen. Kun sekin kävi ravaamiseksi, selkää teipattiin kasaan. Kuljin siis liimateipit selässä- helpotti sinänsä, mutta olo ei mitenkään naiselliselta tuntunut! Varsinkaan kun aina välistä kuuli juttuja, kuinka IHANAA raskausaika on.
Kaiken kukkuraksi selkäongelmien lisänä viimeisellä kolmanneksella, kun kuvittelin esim. pukeutumisen helpottavan, tuli järkyttävät helteet! Olin aivan täynnä jo koko raskausaikaa. En tahtonut päästä kävelemään ja joka paikkaan sattui koko ajan. Pisteenä iin päälle tuossa tuskaisessa helteessä jalkani turposivat niin tolkuttomasti, ettei kenkiä saanut jalkaan. Istuin tuolla kuvassa näkyvällä sinisellä tuolilla, jalkapohjiin kylmäkallet sidottuna ja tuskailin etteikö tämä raskaus lopu ikinä samalla miettien millä keinolla saan synnytyksen alkamaan. Olihan laskettuun aikaan vielä kuukausi jäljellä + jos viikot menevät yli, niin pahimmassa tapauksessa puolitoista kuukautta. Onneksi lääkärini yksityispuolella kuunteli ja laittoi vauhtia synnytyksen käynnistymiseen...
6.6.2008. Syntymään 2 päivää.
Olo niin tuskainen toukokuun lopun helteillä, kuin voi vain kuvitella!
 |
|
| |
|
